|
 |
 |
|
Dani Linna: kitara ja laulu,
Konsultti ja median ammattilainen
Tel:040-849 1166
e-mail: dani.linna @ luukku.com
Dani Linna säveltää, sanoittaa, sekä sovittaa Seismographics
yhtyeen koko tuotannon ja toimii yhtyeen musiikillisena
tuottajana. Lisäksi hänellä on ollut vahva rooli dEEp glance
yhtyeen tuottajana, markkinoijana ja yhtyeen kehittäjänä.
Dani Linna on ollut useissa kansainvälisestikkin palkituissa tuotannoissa
äänituotannosta vastaavana ja tuotantoa tekevänä
henkilönä. Merkittävimmäksi mainittakoon Suomen sodat DVD-tuotanto,
joka valittiin kaikkien aikojen parhaaksi alansa tuotannoksi.
Suurimman osan urastaan Dani on toiminut isojen yritysten ja
heidän tuotteidensa kansainvälisen markkinoinnin parissa.
|
|
2000 luvulla Dani on työelämässä keskittynyt markkinoinnin ja konsultin työtehtäviin erilaisissa yrityksissä.
Hän on työskennellyt A4 Media Oy, Morning Digital Design Oy, Neuvos Group Oy ja Tietovalta Oy yrityksissä.
Asiakkaina hänellä on ollut aina suurista kansainvälisistä yrityksistä pk-sektorin yrityksiin.
Dani on tehnyt yhteistyötä mm. Nokia NMP ja Nokia Networks, Metso Konserni, Wärtsilä ja Telia Sonera yritysten kanssa.
Danilla on myös pitkä historia mediamaailman eri rooleissa. yksi näistä on mm. musiikki- ja äänituottaja.
Hän on ollut mukana käynnistämässä The Voice tv-kanavaa, Voice:n aloitaessa toimintansa suomessa.
Danilla on pitkä ura myös median tekijänä, aloittaen 90-luvun alussa TV- ja radiopuolella äänisuunnittelijana
(Yleisradio ja IIRIS-Filmi). Vuonna -95 hän siirtyi digitaalisen median pariin toimien aluksi Tietovalta nimisessä
yrityksessä johtavana äänisuunnittelijana, (myöh. mm. HR-henkilö ja tuotannon ohjausryhmän jäsen).
Dani on ollut myös osakkaana WaVox Music nimisessä levy-yhtiössä ja vastasi yhtiössä
mm. tuotteiden markkinoinnista ja jakelu ja myyntiverkoston kehittamisestä. Yhtiö lopetti toimintasa 2006.
Dani on vaikuttanut myös Satu Ry:n audiojaostossa yhdessä Kim Kuusen ja muiden suomen audioalan vaikuttajien kanssa,
siellä hän on ollut mm. vahvassa roolissa teoston suuntaan internetissä käytettävän
musiikin tekijänoikeus- ja tekijänkorvausasioiden kehittämisessä.
|
LINKKEJÄ:
Dani Linna - Facebook
Seismographics - MySpace.com
Muusikoiden.net - Jäsen Dani Linna
2009 ennätysmäärä rock-keikkaa
Ohjaaja/Säveltäjä Dani Linna - Koneistofestarit
Ohjaaja/säveltäjä Dani Linna - Yritystele piste fi 2005
Seismographics - YouTube, samunad's Channel
CDBaby - Seismographics, Dangerous levy
Etelästä pohjoiseen - SEISMOGRAPHICS's MySpace Blog
Äänisuunnittelija Dani Linna - Miljoonasade Albumit
Äänituottaja Dani Linna - DVD Suomensodat, Kesän 1944 torjuntataistelut
MTV3 uutiset - Dani Linna, Multimedian "Finlandia" voitto

Varkaus |

Hämeenlinna
|

Tampere
|

South Korea /DG
|

Nokia
|
|